Storkamp Media 20 vuotta

Perth
Yritys, down under, Australian Perthissä, olla oikein päin suhteessa kotiin.

2017 on Storkamp Median 20. toimintavuosi. Yrityksen kaksi vuosikymmentä ovat todistaneet, että lähes kaikki on mahdollista, jos on valmis tekemään työtä ja uskaltautumaan uusille alueille. Kiitos kaikille teille, jotka ovat auttaneet minua matkan varrella!

Kerroin Storkamp Median synnystä ja alkuajoista yhtiön 15-vuotispäivän yhteydessä v. 2012, katso tästä.

Kolmena vuotena näistä kahdestakymmenestä, vuosina 2000–2003, olen ollut vakinaisessa työssä, johtaja-asemassa (asiakasryhmäjohtaja) tuolloin Ruotsin suurimmassa viestintätoimistossa, Journalistgruppenissa. Vuosina 2013–2015 työskentelin vakinaisella sopimuksella Dagens industri -lehden energiatoimittajana ja toimin edelleen lehden avustajana pienemmässä mittakaavassa.
Olen vuoden 1997 jälkeen kirjoittanut Storkamp Mediassa 19 kirjaa ja toimittanut 17, jos olen pysynyt laskuissa mukana, lisäksi muutaman pidemmän artikkelin muihin kirjoihin. Nämä kirjat kattavat aika erilaisia aihealueita, prosessiteollisuuden tehokkaasta työskentelystä vuorikiipeilyyn, puuveneisiin, pankkihistoriaan, muovintuotantoon ja nörtteihin.

Ehkä niissä kuitenkin on jonkinlainen punainen lanka: monet niistä kuvaavat uranuurtajia ja uraauurtavia tekoja, joko yksilön näkökulmasta, yrityksen näkökulmasta tai sekä että. Sellainen kiinnostaa minua, ja tiedän, että se kiinnostaa myös monia lukijoita. Miten toimia, jotta onnistuisi? Miten oppia virheistä matkan varrella?

Olen kirjoittanut ja toimittanut muutamat kirjoistani omasta aloitteestani, mutta valtaosa niistä on toimeksiantokirjoja. Laajin työni liittyy ilman muuta Ericssonista kertovaan kirjaan, jonka parissa kirjailijakollegani Anders Lugn, valokuvaaja Gerhard Jörén, muotoilija Peter Björknäs ja minä työskentelimme liki viisi vuotta.

Ericssonia seurasi samankaltainen toimeksianto Telia Soneralta, jonka mutkikkaaseen historiaan syvennyin parin vuoden ajan haastatellen monia sen upean laajenemisen avainhenkilöitä, johon molemmat yritykset, Telia ja Sonera, osallistuivat vuoden 2003 sulautumiseensa saakka.
Kirjat näkyvät ja ovat eräänlaisia käyntikortteja, mutta olen kuitenkin käyttänyt runsaasti aikaa moneen muuhunkin, esim. journalistisiin tehtäviin, neuvontaan, coachingiin, mentorointiin ynnä muuhun. Toimeksiantoni jakautuivat pitkään aika tasaisesti Suomen ja Ruotsin kesken, mutta viime vuosina vaaka on kallistunut selvästi Suomen puolelle ja kotimaakuntaani Pohjanmaalle.

Mitä olen oppinut Storkamp Mediassa?
Toimeksiantojeni luonne on pakostakin tehnyt minusta tutkijan. Otan selvää asioista. Kyselen koko ajan: Miten tämä pitäisi ymmärtää? Mikä tässä johti edelleen prosessin seuraavaan vaiheeseen? Mitä ymmärrettiin ja mitä ei ymmärretty päätöstä tehtäessä? Miksi asiat menivät niin kuin ne menivät?

Olen täsä lähtökohdasta hypännyt niihin maailmoihin, joissa televiestintäyritykset, energiayritykset, pankit, headhunterit, etujärjestöt ja muut toimivat.Se on tietenkin ollut etuoikeus. Olen voinut laskuttaa siitä, että olen jatkuvasti saanut oppia uutta ja tavata ihmisiä eri puolilla maailmaa. Muistiinpanojeni harakanvarpaat paljastavat, mitä 2000 ihmistä on kertonut minulle haastatteluissa 20 vuoden aikana.

Onko minulla antaa neuvoja niille, jotka mahdollisesti haluavat työskennellä suunnilleen samoin kuin minä?
Minusta se on vaikeaa. Olen itse asiassa esitelmöinyt työtavastani niin Suomen kuin Ruotsinkin ammattikirjailijajärjestöille (olen molempien jäsen). Mutta kovin konkreettisia neuvoja en ole antanut. Jokaisen on löydettävä oma tiensä. Ainut varma neuvo on, että työtä on tehtävä keskittyneesti ja ahkerasti ja huolehdittava siitä, että prosessin aikana on käytettävissä tarkkaavaisia kriitikoita, ei vasta sitten kun tehtävä on valmis.

Toisinaan minulta kysytään, enkö kirjoita ”oikeita” kirjoja (kysyjien mielestä vain romaanit ovat oikeita kirjoja). Vakiovastaukseni on, että kirjoitan vain oikeita kirjoja, en kuviteltuja kirjoja. Ajatella, miten helppoa olisikaan, jos saisi itse sepittää tarinan sen sijaan, että löytää sen todellisuuden kaaoksesta.

Samalla tämä kysymys on alkanut ärsyttää. Ehkäpä kuitenkin kirjoitan joskus romaanin? Näyttääkseni, että osaan. Vaikka keksityt kertomukset ovat periaatteessa petkuttamista.

Tässä vieressä on valokuvia, jotka liittyvät 20 viime vuoden toimeksiantoihini tai matkoihini. Monet kuvat liittyvät toimeksiantoihin, mutta olen kerännyt valokuvia myös kokemuksista, joilla on jokin erityinen merkitys minulle henkilökohtaisesti. Työ ja elämä kuuluvat minun tapauksessani läheisesti yhteen.

Svenolof Karlsson

Viisitoista hyvää vuotta

Uranuurtajat

Elää ja johtaa

Johtajan valitseminen

Miten muuttaa maailmaa

Pankin salaisuus

Suomalaisuus – ruotsalaisuus

Voimaa valjastamassa

Toffe ja hänen ystävänsä

 
 
Kohtaaminen
Loistava historia
Det gömda berget
Nordisk kust
Istid
Långtidsfrisk
Suomi-Ruotsi johtamismaaottelu. Puheenvuoroja yrityskulttuurien eroista
Att välja ledare
Planera dig fri
Voimaa valjastamassa
Leva, leda
Ihmisen kokoinen
Respekt
Toffe och hans vänner
Den lyckliga nationen
Att förändra världen
Kotiseuturakas maailmanmatkaaja
RUOTSI:
Storkamp Media Ab
Solsa 418 Charlottendal, 149 91 Nynäshamn
puh 070-2668748
Sähköposti: storkamp@storkamp.com
SUOMI:
Storkamp Media Ab
Litensvägen 143, 68570 Luoto
puh 050-3792997