Toffe ja hänen ystävänsä

Toffe och hans vännerChristoffer ”Toffe” Taxell, vuonna 1948 syntynyt Rkp-pomon ja hovioikeudenneuvoksen kolmas lapsi, ei pystynyt koskaan salaamaan lahjakkuuttaan, ei myöskään kunnianhimoaan ja velvollisuudentunnettaan. Niiden ansiosta hänestä tuli jo varhain partiojohtaja, kansanedustaja, ministeri, puoluejohtaja, konsernijohtaja, hallitus- ja säätiöammattilainen, yliopiston kansleri ja suomenruotsalainen ’mafiapomo’.

Vaikka Toffe selvästikin oli mukana monessa ja sai aikaan monenlaista myös itse – niin politiikassa kuin sen ulkopuolella – hän päätti jo varhain, ettei koskaan kirjoittaisi muistelmiaan. Nykytiedon valossa hänen olisi pitänyt kirjoittaa. Silloin hän olisi välttänyt tämän kirjan, joka perustuu muiden esittämiin kuvauksiin hänestä.

Aloitteen kirjaan Toffe ja hänen ystävänsä teki hänen vanha ystävänsä ja ministerikollegansa Pär Stenbäck. Hän päätteli, että koska Toffe itse ei halua kertoa elämästään, sen saisivat tehdä muut. Svenolof Karlsson sai tehtäväkseen haastatella heitä, ja käytyään pitkiä keskusteluja viidenkymmenen neljän henkilön kanssa ja perehdyttyään lähdeaineistoon hän kirjoitti kirjan Toffen kuusikymmentävuotispäiväksi 14. helmikuuta 2008.



Juha JaakkolaKaikki tapahtui Toffen tietämättä. Hän sai ottaa vastaan tuloksen kotonaan perheensä ja muutaman hyvän ystävänsä seurassa syntymäpäivänsä yhteydessä.

Toffe ja hänen ystävänsä paljastaa useita salaisuuksia. Paitsi että saamme tietää, millainen Toffe on ollut ja on tehtävissään, kuulemme myös yksityisasioita. On syytä varoittaa hänen ystäviensä vuodattamista ylistyssanoista. Siltä ei voi kuitenkaan sulkea silmiään, että he ovat varsin yksimielisiä siitä, että Toffe ansaitsee ne.

Kirjan julkaisee Suomessa Söderströms, ja se tulee kirjakauppoihin maaliskuun alussa 2008.

Viidenkymmenenneljän ystävän muotokuvat kirjaan on kuvannut Mikael Nybacka.



Ole Norrback


Erkki Liikanen


Jutta Zilliacus



Lue luku ”Absolutisti Toffe”

Lue luku ”Toffe yksityisyrittäjänä”

Viisitoista hyvää vuotta

Uranuurtajat

Elää ja johtaa

Johtajan valitseminen

Miten muuttaa maailmaa

Pankin salaisuus

Suomalaisuus – ruotsalaisuus

Voimaa valjastamassa

Toffe ja hänen ystävänsä

 
 
Kohtaaminen
Loistava historia
Det gömda berget
Nordisk kust
Istid
Långtidsfrisk
Suomi-Ruotsi johtamismaaottelu. Puheenvuoroja yrityskulttuurien eroista
Att välja ledare
Planera dig fri
Voimaa valjastamassa
Leva, leda
Ihmisen kokoinen
Respekt
Toffe och hans vänner
Den lyckliga nationen
Att förändra världen
Kotiseuturakas maailmanmatkaaja
RUOTSI:
Storkamp Media Ab
Solsa 418 Charlottendal, 149 91 Nynäshamn
puh 070-2668748
Sähköposti: storkamp@storkamp.com
SUOMI:
Storkamp Media Ab
Litensvägen 143, 68570 Luoto
puh 050-3792997