Kolme voittajaa

Kolme voittajaa
Kaikki yllä olevat, johtajuutta käsittelevät kirjat on palkittu. Storkamp Median Svenolof Karlsson on toimittanut ne ja johtanut niiden julkaisuhanketta.

”Att välja ledare” voitti Personal & Ledarskap –lehden järjestämän Årets Bokstöd -kilpailun vuonna 2005. Tuomaristo perusti valintaansa näin: ”Syvällinen tutkiskelu ja pohdiskelu erinomaisen ruotsalaisen johtajuuden tunnusomaisista piirteistä. Elävät kertomukset rikastuttavat kirjan pohdiskelua tulevaisuuden johtajien valinnasta.”

”Långtidsfrisk”-kirja sai samassa kilpailussa Årets Inspirationspris -palkinnon vuonna 2003.

”Hjältarna på Telefonplan” sai vuonna 2001 parhaan oppikirjan Svenska Publishing -palkinnon.

Kaikki kirjat ovat syntyneet eri kirjailijoiden yhteistyön tuloksena. Svenolof Karlsson kirjoitti ”Att välja ledare” yhdessä Ingalill Holmbergin ja Hans De Geerin kanssa, ”Långtidsfrisk” -kirjan tekijöinä ovat Johnny Johnsson, Anders Lugn ja Birger Rexed, ja ”Hjältarna på Telefonplan” -kirjan tekijöinä Anders Lugn ja Ulf Hall.

Personal & Ledarskap -lehden haastattelussa Svenolof Karlsson toteaa, ettei hyvästä johtajuudesta ole YHTÄ AINOAA totuutta vaan lukematon määrä erilaisia vastauksia. Taito kommunikoida, suoraan ja selvästi, on kuitenkin ratkaisevaa.
”Kommunikoinnissa on kyse tekniikasta, jonka voi oppia, mutta myös asenteesta ja näkemyksestä siitä, miten haluaa johtajuuttaan harjoittaa. Toimitusjohtajan kirje on liian vähän hyödynnetty kommunikointikanava, ja sillä voidaan viestiä suoraan yrityksen kaikkien työntekijöiden suuntaan.”

Svenolof Karlsson kommentoi myös omaa työskentelytapaansa:

”Keskityn tarkasti siihen, että kirja toimii kirjan ehdoilla. Helposti omaksuttava, kiva lukea, mahdollisimman vähän teoriaa. Ja perkaan tarkkaan pois kaikki korulauseilta kalskahtavat tyhjänpäiväisyydet.”

Årets Bokstöd -palkinnon myöntää Ruotsin HR-yhdistys yhdessä Personal & Ledarskap -lehden kanssa. Svenska Publishing -palkinnon myöntää Populär Kommunikation -yritys.

Storkamp Media
20 vuotta


Uranuurtajat

Elää ja johtaa

Johtajan valitseminen

Miten muuttaa maailmaa

Pankin salaisuus

Suomalaisuus – ruotsalaisuus

Voimaa valjastamassa

Toffe ja hänen ystävänsä

 
 
Kohtaaminen
Loistava historia
Det gömda berget
Nordisk kust
Istid
Långtidsfrisk
Suomi-Ruotsi johtamismaaottelu. Puheenvuoroja yrityskulttuurien eroista
Att välja ledare
Planera dig fri
Voimaa valjastamassa
Leva, leda
Ihmisen kokoinen
Respekt
Toffe och hans vänner
Den lyckliga nationen
Att förändra världen
Kotiseuturakas maailmanmatkaaja
Storkamp Media Ab
storkamp@storkamp.com
+46 70 2668748
+358 50 3792997