Viisitoista hyvää vuotta

Hylkeenpyyntiveneellä Tukholmassa

Leif Sjöströmin tervehdys Storkamp Medialle. Kuva on otettu toimittajan vieraillessa hylkeenpyyntiveneellä, jonka miehistöön traagisesti alkuvuonna 2012 menehtynyt Sjöström kuului.

Yksityinen elinkeinonharjoittaja Storkamp Media aloitti toimintansa Ruotsissa 9. elokuuta 1997. Sen ensimmäisenä tehtävänä oli kuvata pohjalais-västerbottenilaismiehistön purjehdusmatkaa avonaisella hylkeenpyyntiveneellä Pohjanlahden poikki Maalahdesta Tukholmaan. Hylkeenpyytäjät käyttivät samanlaisia veneitä vuosisatojen ajan kulkiessaan alueen vesillä ja jäillä.

Matkasta julkaistiin artikkeleita 5–6 lehdessä, ja sen seurauksena Ruotsin Norden-yhdistys antoi yritykselleni tehtäväksi kirjoittaa Nordisk kust –kirjan, joka julkaistiin yhdistyksen vuosikirjana 1998.

Kirjaa suunnitellessani ja kirjoittaessani mietin, että se voisi kiinnostaa myös suomenkielisiä lukijoita. Yhden iltapäivän aikana myin Helsingissä etukäteen 1050 suomenkielistä kappaletta eri ostajille ja päätin julkaista kirjan suomeksi omissa nimissäni. Siinä yhteydessä perustin Suomeen Storkamp Media Oy:n.

Vähän myöhemmin perustin Ruotsiin myös kauppayhtiön ja osakeyhtiön voidakseni työskennellä ammattimaisemmissa yrityspuitteissa. Vuosien saatossa toimeksiannot ovat jakautuneet suurin piirtein tasan Suomen ja Ruotsin kesken.

Viidentoista toimintavuoden aikana olen hoitanut monenlaisia yritysten ja järjestöjen viestintä- ja neuvontatoimeksiantoja. Ne ovat liittyneet sisäiseen ja ulkoiseen viestintään, ja usein tarkoituksena on ollut lisätä ko. yrityksen tai organisaation tavoitteiden ja arvojen ymmärtämistä, joskus selkeästi profiloitumistarkoituksessa, esim. juhlavuosien yhteydessä.

Havainnollisimmin tämä näkyy luonnollisesti Storkamp Median tuottamissa kirjoissa. Monet niistä olen kirjoittanut itse, muut olen toimittanut.

Pohjimmiltaan Storkamp Median toiminnassa ei kuitenkaan ole kyse kirjojen julkaisemisesta. Kirjat ovat vain yksi niistä monista tavoista, joilla asia paketoidaan asiakkaalle. Asiakkaan tarpeet ohjaavat tekemistä: tutkimusta, neuvontaa, koulutusta, journalistiikan, mainonnan ja painotuotteiden tuotantoa ym.

Yrityksen erikoisuutena on laajamittainen verkkojulkaisukonsepti, jossa käytetään sivuttaisvieritystekniikkaa (horizontal scrolling). Katso tästä ja tästä.

Tervetuloa keskustelemaan, miten voimme auttaa sinua!

Svenolof Karlsson

Storkamp Media
20 vuotta


Uranuurtajat

Elää ja johtaa

Johtajan valitseminen

Miten muuttaa maailmaa

Pankin salaisuus

Suomalaisuus – ruotsalaisuus

Voimaa valjastamassa

Toffe ja hänen ystävänsä

 
 
Kohtaaminen
Loistava historia
Det gömda berget
Nordisk kust
Istid
Långtidsfrisk
Suomi-Ruotsi johtamismaaottelu. Puheenvuoroja yrityskulttuurien eroista
Att välja ledare
Planera dig fri
Voimaa valjastamassa
Leva, leda
Ihmisen kokoinen
Respekt
Toffe och hans vänner
Den lyckliga nationen
Att förändra världen
Kotiseuturakas maailmanmatkaaja
Storkamp Media Ab
storkamp@storkamp.com
+46 70 2668748
+358 50 3792997